Kiinteistöpalvelu AGORA Oy

Isännöintipalvelua

Kiinteistöpalvelu AGORA Oy yleiskuva

Kun maailmasta raha loppui

20.05.2009 · Kommentoi · rahoitus

Vielä hetki sitten asunto-osakeyhtiöt tuntuivat olevan hyviä ja varmoja asiakkaita pankeille. Lainojen marginaalit olivat reilusti alle normikansalaisen asuntolainamarginaalin ja joustavuutta löytyi toimitusmaksuissa ja maksuohjelmien muutoksissa.Nyt tilanne on tosiaan toinen. Marginaalit ovat kivunneet tasaisesti koko syksyn ja nyt keväällä urakoiden alkaessa on saanut ihan oikeasti kilpailuttaa pankkeja ja miettiä toimitusmaksujen vaikutusta osakkaiden talouteen. Marginaalit ovat nyt asunto-osakeyhtiöille korkeampia kuin tavalliselle asuntovelalliselle eikä pankin tiskillä suhtauduta kovin myötämieliesti pitkiin laina-aikoihin. Onpa laina-ajaksi tarjottu vain viittä vuotta. Suurissa peruskorjaushankkeissa, lainaosuuden ollessa 500 euroakin neliö, tuntuu viiden vuoden laina-aika kovin lyhyeltä. Joutuu ihan miettimään onko pankkien päämajoissa mietitty ihan loppuun asti mitä tämä tarkoittaa. Uskon, että asunto-osakeyhtiöiden osalta tapahtuu uudelleen järjestäytymistä pankkien osalta. Valtion 10 prosentin suhdanneluonteinen avustus merkitsee isojen hankkeiden aloitusta tänä vuonna ja hankkeet tarvitsevat rahoitusta. Kaikki osakkaat eivät pysty maksamaan hankeosuuttaan pois ennen lainan nostoa. Osa haluaa maksaa hankosuutensa pois seuraavana vuonna. Silloin voi olla mielenkiintoinen yllätys pankin perimä yli 200 euron maksu ylimääräisen lyhennyksen vastaanotosta, kun entisillä ehdoilla ollaan liikuttu 50 euron tietämissä.

Avainsanat:

Ei kommentteja tähän mennessä ↓

Kommentoi ensimmäisenä.

Kommentoi

Sinun täytyy olla kirjautuneena sisään kommentoidaksesi.